Pohja: 100g Digestive-keksejä murskattua, vajaa 40g sulatettua voita.

Täyte: 200g tuorejuustoa, 2,5dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, 1tlk persikoita,  4liivatetta, 4tl sokeria, 0,25-0,5dl sitruunamehua

Leikkaa vuoan (á18cm) pohjalle leivinpaperista pohjan kokoinen pala, laita vuokaan reunakalvo. 

Sekoita sulanut voi keksimuruihin ja kaada vuoan pohjalle ja painele tiiviiksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Laita persikkasiivuja vuoan reunoille n.½tölkkiä ja pistä jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista. Vaahdota vaniljakastike. Vatkaa tuorejuuston joukkoon sokeri. Kuumenna sitruunamehu ja sulata liivatteet siihen (purista vesi pois liivatteista ensin). Kaada liivate seos tuorejuustonjoukkoon ja vatkaa. Kaada vaniljakastike joukkoon ja vatkaa kunnes tasaista. Leikkaa loput persikoita pieniksi paloiksi ja lisää täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaa ja laita hyytymään kylmään yön yli.

Suklaalinnunpesän tein hienon kahvikupin avulla ja kelmun. Ohjetta täältä, tosin itse tein kupin sisälle en päälle, irrotus onnistui paremmin. 

Tein eilen itselle näitä 32kpl ja tänään porukoille samanlaisen satsin yllätykseksi. Ohje aikasemmin blogissa täällä, tosin laitoin vielä juustoraastetta hieman päälle ennen paistoa.