Osallistuin tälläisellä kakulla ja kaakaolla Leivontafoorumin syyskuun haasteeseen nimeltä Kaakaota lasissa ja lautasella! 

Kaakaota ”kynttilän valossa”

ainakin 6-8hlö:lle

Kääretorttupohja:

4munaa

1,5dl sokeria

1dl perunajauhoja

1tl leivinjauhe

2rkl kaakaota

Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon siivilän läpi. Nostele nuolijalla sekaisin. Kaada pellille leivinpaperin päälle. Paista 200asteessa n.6-8min. Varo ettei pala. Kumoa heti uunista pois otettuna toisen leivinpaperin päälle ja ota päällimmäinen leivinpaperi pois. 

Täyte:

2dl vispikermaa

200g tuorejuustoa

0,5dl sokeria

200-250g mustikoita (pakaste)

0,5dl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa sokerilla maustettu kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja vatkaa sekaisin. Lisää vaniljakreemijauhe ja vatkaa nopeasti joukkoon. Lisää mustikat ja sekoita nuolijalla sekaisin. Levitä jäähtyneelle kääretorttupohjalle. Rullaa tiukalle rullalle. Laita jääkaappiin odottamaan eriste ja sulan steariinia varten vatkattavaa kermaa. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi ja laita takaisin kylmään. Tässä välissä kaulitse sokerimassa.

Kinuskikissalta ohje täytteeseen. 1,5kertainen olisi ollut riittävämpi :D

Vatkasin eristeen ja ”steariinin” samaan aikaan mutta otin ”steariinin” ajoissa eri kulhoon ja laitoin kylmään. Sekä jatkoin eristeen vatkausta.

Eriste:

n.1dl vipikermaa

1tl sokeria

Vatkaa vaahdoksi maustettu kerma.

Kynttilän sulanut steariini:

n.1dl  löysää kermavaahtoa

1tl sokeria

Vatkaa löysäksi vaahdoksi sokerilla maustettu kerma.

Kuori:

400-500g sokerimassaa

Tomusokeria avuksi

Kaulitsin ensin 250g pienintä kynttilää varten. Ota kääretortun pala käteen ja levitä kermavaahtoa taitoskohtaa. Aseta sokerimassan päälle. Levitä lopulle tortulle kermavaahtoa. Leikkaa sokerimassaa sopivan pitkäksi ja rullaa tortunpalaa sokerimassan kanssa ympäri. Leikkaa liiat pois. Laita lautaselle pystyyn. Tee kaikille näin vuorotellen. Kaada löysää kermavaahtoa tortun päälle. Lisää katkaistu kakkukynttilä esittämään kakkukynttilän sydäntä ennen tarjoilua ja sytytä viime hetkellä ;)

Lehdet sokerimassasta(punainen, keltainen, oranssi ja vihreä, joista oranssi appelsiinin makuinen).

Kynttilän sydän kakkukynttilä ja liekki oikea :)

Kaakao normaalia kaakaota kermavaahdolla ja marianne rouheella.

1annos

2dl maitoa

3tl kaakaojauhetta

Löysäksi vatkattua vispikermaa

Marianne Crushia

Kuumenna maitoa kattilassa kokoajan sekoittaen vispilällä. Lisää kaakoa ja jatka sekoittamista kunnes kaakao kuumaa. Kaada mukiin/lasiin ja kaada kermavaahtoa päälle sekä ripottelin marianne crushia päälle.

 

Idea putkahti mieleen kynttiläkakusta yks ilta, joka tehty kääretortusta ja netistä etin, jos joku olisi tehnyt jo tälläisiä :) Täältä ideoin: Kakkuliina(steariini idea, et löysää kermaa), Piian jutut (kakusta ei kuvaa mut kuva haulla hain, täältä keksin tuon kakkukynttilän käytön), Mummon pajukori.

Omat mietteet ensi kertaa varten: Ens kerralla tiedän että en tee liian korkeita ”kynttilöitä” helpompi käsitellä ja pysyy paremman näköisenä.