lauantai, 19. heinäkuu 2014
Isovanhemmillani oli eilen pe 18.7 hääpäivä ja heille tuli täyteen 55-vuotta naimisissa =) Juhlistimme sitä perheen kesken heidän luonaan. Mummoni pyysi minua tekemään jonkinlaisen kakun myös sinne kahvin kanssa. Mietiskelin ja netistä etsiskelin ideoita. Yhden idean sain Lékuen Lf:n palkinto kakkuvuoan paketin kuvasta eli tuon mansikkareunan ja sitten hyydytettävän täytteen.
Kakkupohjat ovat Victoria sponge- kakkupohjaa, ohje täältä. Tein ekaa kertaa Victorian kakkua ja ohjeen tein 1,5kertaisena 25cm kakkuvuokiin ja suolan jätin pois kun käytin norm.suolaista voita. Pohjista ei tullut ihan tasaisia mutta vähän leikkasin reunoista niitä.
Ohje:
345g jauhoja
6tl leivinjauhetta
345g sokeria
345g pehmeää voita
6 munaa
Voin ja munat otin ajoissa lämpenemään. Lämmitä uuni 180asteeseen. Voitele ja laitan leivinpapri kahteen 25cm vuokaan. Laita kaiki aineet kulhoon ja vatkaa hitaalla vauhdilla ainekset sekaisin. Varo vatkaamasta liikaa sillä silloin kakun koostumus muuttuu kumimaiseksi. Jaa taikina tasaisesti kahteen vuokaan ja paista 25-30min kunnes kakut ovat kullankeltaisia ja hieman reunoilta kutistuneita. Anna kakkupohjien jäähtyä vuoissa n.5min ja sen jälkeen siirrä pohjat ritilän päälle jäähtymään. Kun kasaat kakun niin laita paremman näköinen pohja päälimmäiseksi.
Täyte:
2dl vispikermaa
2,5dl vanhan ajan vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200g tuorejuustoa
6 liivatetta
0,5dl vettä
3tl sokeria
4-7tl vaniljasokeria
mansikoita
Laita irtopohjavuoan reuna tarjoilulautaselle ja laita toinen pohja päällypuoli alaspäin vuoan sisälle. Laita korkea reunakalvo vuokaan niin että reunat vähän menevät kakkupohjan reunoille jotta pysyvät. Ota mansikoista kannat pois ja leikkaa puoliksi. Laita mansikoita kalvoa vasten leikkauspuoli kalvon pintaa vasten. Tee täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja vaniljakastike (voit myös korvata kermavaahdon kokonaan vaniljakastikeella jolloin et tarvitse vaniljasokeria niin paljon). Lisää vaniljakastike vaahtoon tuorejuusto, sekä sokerit ja vatkaa sekaisin. Kuumenna vesi ja sulata siihen liivatteet ja lisää ohuena nauhana vanilja-tuorejuusto seokseen kokoajan vatkaten. Lisää kerma ja nostele nuolijalla joukkoon. Maista ja lisää tarvittaessa vaniljasokeria. Kaada täyte keskelle kakkupohjaa ja levitä varovasti reunoille päin jotta mansikat peittyvät ja täyte on tasaisesti. Lisää toinen kakkupohja päällypuoli alaspäin ja paina vähän. Laita hyytymään vähintään 4h mutta mieluiten yön yli.
Ota kakkuvuoan reunat pois ja poista myös kalvo.
Päälle:
2,5dl vispikermaa
2tl sokeria
2-3tl vaniljasokeria
mansikoita
valkosuklaata ja maitosuklaata
Vatkaa kerma sokereiden kanssa vaahdoksi. Pursuta kakun päälle. Ota mansikoista kannat pois ja puolita ne ja laita kerman päälle. Sulata suklaat omissa pusseissaan (mini grip) mikrossa varovasti. Leikkaa kulmat pusseista pois ja spritsaa mansikoiden päälle.
Kakusta tuli kyllä hyvää ja pohja ei tarvinnut mielestäni kostutusta. Maku on kyllä erilainen tuossa Victorian kakku-pohjassa mutta hyvä. Korkeutta kakulla kyllä on =) Kaikille kakku maistui!
Onnea vielä Isovanhemmilleni!
-
Henkilötiedot
Hei!
Täällä leipoo 30v. Muuramelainen Kokki.
Olen naimisissa ja 4lapsen äiti (9/02, 5/04, 9/10, 2/12).
Rakastan leipomista ja muiden herkkujen tekoa keitiössä itseni ja muiden iloksi!!
KUVIEN KOPIOINTI EI SALLITTUA ILMAN LUPAA!
Jos Linkität minut vinkkaathan siitä minullekkin ;)
Vara blogi bloggerissa redrosekeittiossa.blogspot.fi
Joulu-blogikin löytyy, http://joulunmielta.blogspot.fi/ -
Blogi-arkisto
- 2015 (11)
-
2014 (75)
- Joulukuu (11)
- Marraskuu (3)
- Lokakuu (4)
- Syyskuu (5)
- Elokuu (3)
- Heinäkuu (7)
- Kesäkuu (5)
- Toukokuu (8)
- Huhtikuu (7)
- Maaliskuu (3)
-
Helmikuu (13)
- One nigth of passion
- Suklaakaakao kera baileys'in
- Blueberry fields forever
- Brownies
- Kasvissosekeitto
- Vadelmaisetkuppikakut valkosuklaakuorrutteella
- Muscovado suklaakakku
- Tyttären 2v synttärikakku
- Ystävänpäivä- kakku
- SLY26 ensimmäinen paketti sekä sponsoripaketti
- SLY26 parilta tuli kortti
- Pinocchio-kakku
- Suklaakeksit
- Tammikuu (6)
-
2013 (84)
-
Joulukuu (18)
- Joululahjoja
- Joululahja vaihdon joululahja
- Hyvää Joulua!!
- Kermalikööri tryffelinapit
- Piparin makuinen kahvikakku (munaton)
- Marmelaadi-vartaat
- LF:n marraskuun haaste/Pistaasi-tiikerikakku
- Jouluisia herkkuja!!
- Keksipurkkeja lahjaksi
- SLY nimipäivälahja
- Red Velvet-kahvikakku tuorejuustoraidalla
- Ristiäiskoristeita
- Pieniä piparkakku-taloja
- Suklaalusikat
- SLY25 joulukuun paketti
- Pikkujoululahja-vaihdon paketti
- Kuppikeksit
- Lumiukko-soppa
- Marraskuu (5)
-
Lokakuu (13)
- SLY24 "Nobel"
- Isoäidin suklaapikkuleivät
- Pikkujoululahja-vaihto
- SLY24 viimeinen paketti ja paljastus
- Suklaa-pähkinäruudut ja kinuskiset pikkuleivät
- Pieni palanen minua.../Haaste
- Munaton tiikerikakku
- LF:n syyskuun haaste
- Chocolate chip cookies ja ihana hippu-paketti sekä kauralastuja
- SLY24 'ruukku'-kilpailu
- Partyliten-kynttiläkutsujen tarjoilu
- Sitrus-spray arvauspalkinto sekä arvonta lohdutuspalkinto
- SLY25 ilmoittautuminen
- Syyskuu (4)
- Elokuu (6)
- Heinäkuu (1)
- Kesäkuu (1)
- Toukokuu (10)
-
Huhtikuu (10)
- Buzzador LegoDuplo- kamppanjaan päästiin =)
- Tunnustus!
- Passionjäätelö
- Porkkanasämpylät
- Sitruunainen-persikka juustokakku ja vadelmakiille täytekakku
- Salaatteja ruokana ja lisäkkeenä
- Kiitos kakun koristeet
- Tomaattinen jauhelihapasta
- Viimeinen SLY22 paketti paljastuksineen
- Vielä kerkee ilmoittautua SLY23 kierrokselle!!!!
- Maaliskuu (3)
- Helmikuu (6)
- Tammikuu (7)
-
Joulukuu (18)
-
2012 (135)
-
Joulukuu (14)
- Oikein Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!!!
- Jouluinen Royal-kääretorttu
- Joululahjavaihdon joululahja!
- Jouluisia herkkuja!
- Mariannekahvikakku valkosuklaaspritsauksella sekä karkkitikkurouheella koristeltuna
- Oikein Hyvää Joulua Kaikille!!!
- Riisimuroropposia ja rocky road-suklaata
- Joulukuun sly-paketti
- Pieniä joulu muistamisia saanut!
- Piparminttu kahvikakku
- Kookosmuffinssit Limetti-kookoskreemillä
- SLY21 Joulukuun inventaario
- Pikkujoululahja vaihdon lahja saapui
- Tazzamuffinsseja sekä isänpäivä-kakku
- Marraskuu (6)
- Lokakuu (4)
- Syyskuu (12)
-
Elokuu (12)
- Minttuinen Mustaviinimarja juustokakku
- Taikataikinat blogissa arvonta!
- Confetista tilattu!
- Unelmatorttu
- Helppo marjapiirakka
- Röttelökakku mansikoilla ja mustikoilla
- Arvonta voitto!
- Postia Sveitsistä!
- Mustikkajuustokakku + mustikkapiirakkaa eli Mustikka-Sandwich
- Marmoroitu mustikka-vadelma hyydytettykakku pullapohjalla ja pulla kranssilla
- Brownie-pohja kokeiluja
- Lf:n elokuun haaste "Sadonkorjuu"
-
Heinäkuu (10)
- Lf:n heinäkuun-haaste 'kukkaketo'
- 2-vuotis Hääpäivä tarjoilut!!
- Seesaminsiemen ja unikonsiemen sämpylöitä
- Café Tarts mansikoilla ja vaniljarahkalla
- Tallinan reissu
- Kuningatar Muffinssit
- Buzzador Piltti-kamppanja
- SLY19 viimeinen paketti sekä paljastus
- Blogin kuvien palautusta
- Leivontafoorumin kesäkuun haaste
-
Kesäkuu (18)
- Traktori ja lietekärry 40vee kakkuun koristeeksi
- Rocky Road (mansikkaiset ja mustikkaiset)
- Toscakakku
- Karjalanpiirakat
- SLY20 kierros
- Lettuja
- Suklaakakku kokeilu ja iltapalaa
- Kokeilu kakkuja
- Hauskaa Juhannusta!!!
- Rocky Road
- Rippikakkuja
- SLY19 kesäkuun paketti sekä Cake Craft and Decoration-lehti
- Taas tilattua!
- SLY18 kierroksen "porkkana" palkinto!
- Väriä ja Makua ;)
- Mansikka-Valkosuklaakeksit
- Ylioppilaskoristeita
- Tavaraa
-
Toukokuu (17)
- Pikkukakku
- Pyöröset
- Suklaa-mansikka ja mansikka-suklaa "tiikerimuffinsseja"
- Sain tunnustuksen ekan :)
- Omat 30v. Synttäri kemujen tarjottavat
- Sly19 eka paketti saapui
- Korkokenkä-koristelumuotit
- Sly19 Emolta pieni synttärilahja
- Arvonta lohdutus voitto ja Ihania uutisia!!
- Hyvää Äitienpäivää kaikille Äideille!!
- Pojan 8vee synttäri tarjoilut
- Star Wars- kakun koristeita
- La 21.4 Blogi 1-vee ja pikku hiljaa alkaa täyttymään 5000 kävijän määrä
- Veljen pojan 1vee synttärikakku
- Ruohosipuli-juusto-cocktailpalat (minimuffinssit)
- Sataa Saataa Ropisee...-Kakku
- Pieni Täyteläinen suklaakakku
-
Huhtikuu (16)
- Pieniä vappu munkkeja! Hauskaa Vappua!
- Jee 5000 rikki!!
- Hankintoa Ullan unelmista, bake&partysta ja leipurinputiikista
- Tiikerimuffinsseja
- Pieniä tiikerikakkuja ja "jämä"taikinasta tiikerimuffinsseja
- Viimeinen SLY18 paketti saapui
- Sokerimassa ruusuja harjoittelin
- Tyttären ristiäis tarjottavat
- Uudet Maku- ja Leivontaan-lehti
- Pääsiäisen Appelsiinituorejuustokakku ja suklaakerma-pesä
- Hyvää pääsiäistä!!!!
- Pikkutyllia ja pieni pursutuspussi
- Ullan Unelmista tilattua
- Keksi ja piikeri kokeilu
- Pätkismuffinsseja ja Dumlemuffinsseja suklaakermavaahdolla
- SLY19 ilmoittautuminen alkaa 1.4.
-
Maaliskuu (10)
- Sly18 maaliskuun paketti ja pullahiiren-kirja jonka tilasin
- Hot&Sweet KanaWokki
- Sitruuna-Persikkahyytelökakku ja suklainen linnun pesä
- Pieniä suklaakakkuja ja "jämä" taikina muffinsseja ;)
- Sitruuna-Persikkakakku suklaalinnunpesällä, Kinkku-Juustosarvet
- Valkosuklaa-Lakkamuffinsseja ja Valkosuklaa-Vadelmamuffinsseja
- Ristiäiskoristeita. Kerro mielipiteesi!!
- Ullan Unelmista tilattua
- Kauramakaroni-Broileripata
- Pätkismuffinsseja
- Helmikuu (7)
-
Tammikuu (9)
- Sairaanhoitajan valmistujaiskakkuja (siskon), minimuffinsseja
- Ystävänpäivä-vaihto
- Tammikuun sly paketti saapui paljastuksineen
- Siskon valmistujaisiin etukäteen tein koristeita
- Tilatut tavarat tuli
- Juustoiset Kinkku-Ananasmuffinssit
- Ristiäiskoriste vauva harjoittelua :)
- Suklaa-Mariannehyytelökakku, Valkosuklaa-Mangohyytelökakku
- Sly18 kierrokselle ilmoittautuminen
-
Joulukuu (14)
-
2011 (149)
-
Joulukuu (22)
- Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!!
- Joululahjaksi yleiskone :)
- Glögi-tuorejuustokakkuja
- Joululahjavaihdon paketti
- Pipareita
- Ihka eka kinuskikakku
- Rauhallista ja Hyvää Joulua!!! Suklaahyytelökakku konjakilla maustettuna
- Jälkitoimitus tuli viimein
- Jauhelihapasteijoita ja joulutorttuja (enkeleitä ja kukkia)
- Sly17 joulukuun paketti
- Kakkuhelmen facebookin arvonta palkinto
- Pipari talo mummolleni ja pari valmista sydän-"taskua"
- Ja Lisää Suklaisia Pikku Kahvikakkuja
- Rocky Road-keksit
- Pieniä Suklaisia kahvikakkuja ja suklainen kuorrutus
- Mietteitä raaka-aineista, tykkään ja en tykkää juttuja
- Lumiukkosoppa-pusseja tehty :)
- Pikkojoululahja vaihdon paketti saapui viimein :)
- Juustohiutaleet
- Pieni suklaakakku
- Fetasalaatti herkuttelu hetkeen/ raskaushimoon :D
- Pojan kummisedälle pikku synttärikakku
-
Marraskuu (16)
- Suklaamuffinsseja, suklaamoussekonvehteja
- 2 erilaista Suklaafudgea kondensoidusta maidosta + konvehtikirja ja silikooni muotit
- Nami-Hiiren Syksyn väririkas kakkukisan 3.palkinnon eka maku-lehti saapui ke
- Minisuklaamuffinsseja pikkujouluihin
- Suklaatransferi-yllätys tuli postissa
- Suklaisen suklaiset ja talviset suklaamuffinssit
- Lumihiutale-koristeita sokerimassasta
- Hankintoja SweetCake-shopista
- Amerikkalainen juustokakku
- Pikkojoulu-lahja ja joulu-lahja vaihtoon osallistun
- Hankintoja :)
- Piian Jutut-arvonta, sponsori Best Bake
- Pieniä Isänpäiväkakkuja! Hyvää Isänpäivää!!!
- Isänpäiväkakku ja reino-koriste (tutulle)
- Eka sly17 paketti saapui :)
- Maitosuklaajuustokakku
- Lokakuu (12)
-
Syyskuu (13)
- 4pientä suklaakahvikakkua
- Nordic Waren 4 pientä kakkuvuokaa
- Sly17 kierrokselle meinaan ilmoittautua v-loppuna
- Voisilmäpullia
- Tiramisu-rahka kokeilu
- Omena-Vaahterasiirappi muffinssit
- Kolmen suklaan hyydykekakku
- Pojan 1vee synttärikakku
- Pojan 1vee synttärikakkuun baby tikru
- Skonssit
- SLY16 syyskuunpaketti
- Tyttären 9vuotis synttäreiden tarjoilua
- Little pet shop- Koira kakkukuva jaa koristeita
- Elokuu (8)
- Heinäkuu (7)
- Kesäkuu (8)
-
Toukokuu (39)
- Sipuli-juustosämpylät
- Pienet kinkku-juustopiirakat
- Sinisiä Marenkiruusuja ja lehtiä
- Marenkiruusuja ja lehtiä
- Suklaisia Minimuffinsseja
- Kuningatar minimuffinsseja
- Sokerimassa koristeita
- Mini mokkapalamuffinssit
- Juustosämpylöitä
- Tällasta nyt posti toi
- Pienet vaaleanpunaiset reinot sokerimassasta
- Sly15 paketti tuli viimein :)
- Sokerimassa reinoja
- Iso Raparperipiirakka
- Posti toi tilattua tavaraa :D
- Pikku Reinot sokerimassasta valmiit :)
- Jauhelihapizza
- Minttusuklaamuffinssit
- Melkein valmiit Pikku Reinot sokerimassasta
- Tortillat
- Kakku annos
- Pojan 7-vuotis synttärikakku
- Mansikka-Minttusuklaakakku
- Sydän Mansikka-Minttusuklaakakku
- Spiderman
- Posti toi kahdessa paketissa
- Perhosia ja lehtiä
- Pojan synttäri kakun koristeita
- Reinojen harjoittelua ristiäisiin
- Hyvää Äitienpäivää
- iloista asiaa
- Äitienpäiväkakut ja niiden koristeet
- Hankittavia tarvikkeita
- Kukkia ja perhosia
- Tarvikkeita (kun ei malta odottaa SLY pakettia) :D
- Lehtiä
- Arkistoita löytyi vanhoja kuvia
- Sininen Raitakääretorttu
- Lihapullia ja Jauhelihapihvejä ja Hampurilainen
-
Huhtikuu (24)
- RaitaKääretorttu Vapun kunniaksi. Hauskaa Vappua!!!
- Kinkkupiirakka
- Appelssiinituorejuustokakku + ekat suklaapitsirullat mitä olen tehnyt :)
- Kinkku-JuustoSarvet
- Hankintoja
- Sitruunarahkamuffinssit
- Appelssiinituorejuustokakku
- Vaarin synttäreille tein tällaisen!
- Pienimmän pojan ½-vuotis kakku :D
- Mansikka-Sitruunakakku
- Triokakku
- Marianne-suklaakakku
- Pinocchiokakku
- Persikkarahkakakku
- Mansikkatuorejuustokakku
- Piparit
- Ekat suklaakoristeet jotka tein :)
- Ekat marsipaanikoristeet jotka tein
- SLY15
- Suklaamousse
- Suklaa-Sitruunakuivakakku
- Tyttären 8v. kakku (v.2010)
- Suklaa- ja Kookos-suklaamuffinsseja
- Mango-juustokakku
-
Joulukuu (22)
-
SLY25
-
Sivuja joista tykännyt ja seuraan/Ostospaikkoja
- 5a-ra:n blogi
- Aatan Aarreaitta
- Bake and Party
- Confetti
- Halauksin
- Heidin aherrukset
- Jauhopeukalon keittiössä
- Johannan herkut
- Kaakao Kermavaahdolla
- Kakkusankarit
- Kermaruusu
- Kinuskikissa
- Kuista
- Kätevä emäntä
- Leipuriputiikki
- Leivontafoorumi
- Makeaa Minnalta
- Maku
- Mansikkamarenki
- Marian pieni leipomo
- Marsipaanimafia
- Niinan reseptiarkisto
- Nizureth
- Pikkumurunen
- Pullahiiri
- Päivin pöperöitä
- Rusinantte87
- SLY15
- SLY:n tarina :)
- Sandrina
- Sly:n tarina2 :)
- Sokerihelmi
- Sokerihiiren kotikolo
- Taikataikinat
- Tekila's bakery
- Ullanunelma
- Vanillina
-
Seuraamani blogit
- Redrose keittiössä
- Sitruunamarenki
- Pirpaliina
- Mansikkamäki
- Taikinaterapiaa...
- Kätevän emännän tekeleet
- TaikaKokki
- Rouva Täytekakku
- Rekkalesken leivontaa
- Kukkutimurusia
- KakkuHelmi - Fantasiakakku Hääkakku Teemakakku Juhlakakku Syntymäpäiväkakku Ristiäiskakku Kakkukoriste
- SLY 15
- feetu
- TaikinaTaivas
- Ahonmansikan keittiössä
- Justiinan kokkailut
- Suklaamuruja...
- Suklaasydän
- nami-hiiri ® - makeita ajatuksia
- Made in my kitchen...
- muu maa mustikka
- Toverusten Tortut
- Taistelua takaisin elämään!
- Salainen leivontaystävä 17
- Taikataikinat :D
- Päivin pöperöitä
- originaali SLY - salainen leivontaystävä
- Purppura helmiä -leivonnaisia
- Makiaa Minnalta
- Jouluista Iloa
- Mimosan päiväkirja
- Ewelyn's Cakeheaven
- Höntän näperrykset
- Hiljaa ja matalalla
- Vaihtobaari
- Kauhukeittiö
- Cakebook
- Macan tekeleet ja mokat
- Mamman leivontanurkka
- Vallan makeeta
- Henskiksen hekumalliset herkut
- Mantan kyökki
- Jonnan keittiössä
- 1000 sanaa
- Canelian keittiössä
- Kermaruusu
- KakkuMaa
- Kirsin keittiössä
- Pulla-Akka
- Cup cake
- Marilee leivoskelee
Kommentit